Ehkäpä voi, mutta se on sitä suomalaisen nyreksintä-, mulkoilu- ja puhumattomuuskulttuurin seurausta. Minusta näin ei pitäisi. Uudelleenkoulutukseen! Kosti
Äkikseltään tulee mieleen sama kuin Kostilla. Jos mietin omaa elämääni, on ollut kamalia vastoinkäymisiä, jotka ovat melkein rusentaneet. Kun niistä on lopulta selvinnyt, niistä onkin tullut elämän suola. Ne ovat tärkeitä minun kasvamisessani minuksi. Köyhyyskin voi muuttua rikkaudeksi, vaikka ei kahise lompuukissa. Henkinen rikkaus on arvokkaampaa kuin raha. Surulliseksi tulen esim. nähdessäni vanhan pariskunnan kävelemässä käsi kädessä. Vaikka olen onnellinen heidän puolestaan, tuntuu pahalta: Miksi minulle ei suotu samaa onnea? Erityisesti ajattelen sitä tänään, kun on kulunut tasan 16 vuotta ainoan oikean armaani äkillisestä kuolemasta. Nyt voin jo sanoa sen, minkä eilen illalla kirjoitin blogiini: Suru on noussut siivilleen ja jättänyt pesään kultaiset munat.
Otan osaa Saara. Olet työskennellyt menetyksen kanssa paljon ja tänään olet sinut asian kanssa. Tuollaiset asiat lopulta vahvistavat. No joo, tuolta pohjalta voin ymmärtää. Vastoinkäymiset kasvattavat. "Kaikki mikä ei tapa vahvistaa". Aamulla aikaisin tuli mieleen vahingonilo ja muu inhottava. Minun on vaikea ymmärtää vahingoniloa. En myäskään vaan ymmärrä esim. sitä, että Suomessa ei kiitetä, ei tervehditä. Ei pyydetä anteeksi. Sen seurauksena, ei myöskään osata ottaa vastaan ansaittuakaan kiitosta. Miten onnesta voi tuntea surua? En minä ainakaan. Kosti
Kosti, tarkoitin nimenomaan, että toisten onnen näkeminen tekee oman olon surulliseksi. Varsinkin alkuun se suorastaan kylmäsi, vaikka samalla iloitsi niiden toisten puolesta. Saattaa olla, että asian käsittää vain se, joka on itse kokenut... Selittelyjeni alku tarkoittaa aivan muita vastoinkäymisiä, joita vahingoiksikin voi kutsua. Esim. kun panee nimensä väärään paikkaan ja siitä seuraa päälle vyöryvä lumipalloefekti. Oikeasti se on sinisilmäisyyttä, liian hyvää uskoa ihmiseen ja typerää ajattelemattomuutta. Katumalla asiat eivät muuksi muutu. Aika on nekin muuttanut. Lopulta voitoksi.
Ehkäpä voi, mutta se on sitä suomalaisen nyreksintä-, mulkoilu- ja puhumattomuuskulttuurin seurausta.
VastaaPoistaMinusta näin ei pitäisi.
Uudelleenkoulutukseen!
Kosti
Äkikseltään tulee mieleen sama kuin Kostilla.
VastaaPoistaJos mietin omaa elämääni, on ollut kamalia vastoinkäymisiä, jotka ovat melkein rusentaneet. Kun niistä on lopulta selvinnyt, niistä onkin tullut elämän suola. Ne ovat tärkeitä minun kasvamisessani minuksi. Köyhyyskin voi muuttua rikkaudeksi, vaikka ei kahise lompuukissa. Henkinen rikkaus on arvokkaampaa kuin raha.
Surulliseksi tulen esim. nähdessäni vanhan pariskunnan kävelemässä käsi kädessä. Vaikka olen onnellinen heidän puolestaan, tuntuu pahalta: Miksi minulle ei suotu samaa onnea?
Erityisesti ajattelen sitä tänään, kun on kulunut tasan 16 vuotta ainoan oikean armaani äkillisestä kuolemasta. Nyt voin jo sanoa sen, minkä eilen illalla kirjoitin blogiini: Suru on noussut siivilleen ja jättänyt pesään kultaiset munat.
Otan osaa Saara.
VastaaPoistaOlet työskennellyt menetyksen kanssa paljon ja tänään olet sinut asian kanssa. Tuollaiset asiat lopulta vahvistavat.
No joo, tuolta pohjalta voin ymmärtää.
Vastoinkäymiset kasvattavat. "Kaikki mikä ei tapa vahvistaa". Aamulla aikaisin tuli mieleen vahingonilo ja muu inhottava. Minun on vaikea ymmärtää vahingoniloa.
En myäskään vaan ymmärrä esim. sitä, että Suomessa ei kiitetä, ei tervehditä. Ei pyydetä anteeksi. Sen seurauksena, ei myöskään osata ottaa vastaan ansaittuakaan kiitosta. Miten onnesta voi tuntea surua? En minä ainakaan.
Kosti
Kosti, tarkoitin nimenomaan, että toisten onnen näkeminen tekee oman olon surulliseksi. Varsinkin alkuun se suorastaan kylmäsi, vaikka samalla iloitsi niiden toisten puolesta. Saattaa olla, että asian käsittää vain se, joka on itse kokenut...
VastaaPoistaSelittelyjeni alku tarkoittaa aivan muita vastoinkäymisiä, joita vahingoiksikin voi kutsua. Esim. kun panee nimensä väärään paikkaan ja siitä seuraa päälle vyöryvä lumipalloefekti. Oikeasti se on sinisilmäisyyttä, liian hyvää uskoa ihmiseen ja typerää ajattelemattomuutta. Katumalla asiat eivät muuksi muutu. Aika on nekin muuttanut. Lopulta voitoksi.
Saara,koskettavaa, elämänmakuista pohdiskelua.
VastaaPoistaMiten moni rakastettu lapsi on "vahinko"?
Entä Chaplinin, Keaton, Ohukainen ja Paksukainen?
Toisen onni muistuttaa omasta (menetetystä) onnesta.
Elämä on usein raadollista, ei niin itsestäänselvää. Mustavalkoisen lisäksi on harmaata - ja paljon muita värejä.